Aino-puku ei ole kansallispuku vaan muinaispuvun uusinnos tai ns. vapaasti sommiteltu puku tai fantasiapuku. Muita vapaasti sommiteltuja pukuja ovat mm. Vanha Karjalan puku, Muolaan Pyhänristinpuku ja myöhemmin suunnitellut emännänpuvut. Näillä puvuilla ei ole esikuvia perinteisissä kansanpuvuissa vaan ne ovat 1900-luvun alun kansallispukuinnostuksen aikana syntyneitä kokonaisuuksia, joissa on vapaasti yhdistelty eri pukujen piirteitä. Tavoitteena oli saada aikaan mahdollisimman kaunis ja kansallishenkinen puku. Ne saavuttivat aikanaan suurta suosiota esimerkiksi tanssi- ja esiintymisasuina.
Historia
Muinaispukujen uusinnoista innostuttiin 1800-luvun lopulla ja Kaukosen (1985) mukaan Theodor Schvindtin tutkimusten pohjalta Viipurilainen osakunta teetti muinaiskarjalaisia pukuja Kalevala-aiheista kuvaelmaa varten vuonna 1893. Naisen puku julkaistiin myöhemmin Koti ja yhteiskunta -lehdessä 1899 sekä Schvindtin Suomalaisia kansallispukuja -julkaisussa 1902. Tämä puku saavutti suosiota ja sitä alettiin kutsua Aino-puvuksi. Nykyisin nähtävät Aino-puvut ovat kehittyneet alkuperäisestä niin mallin kuin värienkin osalta.
Kokoelmaani kuuluu sininen Aino-puku. Tämä valkea versio on harvinaisuus. Se on hyvin vanha ja oletan sen olevan 1900-luvun alkupuolelta. Selvitän parhaillaan, liittyykö tämä puku johonkin tiettyyn kontekstiin (esim. esiintymisasu) vai onko se yksittäinen variaatio Aino-puvusta.
Puvun osat
Aino-puvussa on villakangasmekko. Malli on suora ja puvussa on edestä aukeavat olkaimet. Puvun sivusaumassa on hapsutus. Yläosaa reunustaa keltavalkea nauha. Mekon helmassa on leveähkö koristenauha. Paita on malliltaan yksinkertainen ja siinä on etuhalkio.
Aino-pukuun kuuluu runsaasti koruja. Olkaimien etupuolelle asetetaan kupurasoljet, joissa on kiinni ketjulaite. Ketjusta roikkuu erilaisia esineitä mm. pieni puukko. Pyöreä solki sulkee paidan ja soikeahko rintaneula asetetaan mekon rinnuksille. Helavyön tilalla tässä puvussa on luonnonkuidusta, ehkä kaislasta, kudottu vyö. Rannerengas riipuksineen on samaa materiaalia.
Päähineenä tytöt käyttävät keltaista nauhaa, johon on kiinnitetty nastallisia metallilevyjä. Aikuisen naisen päähine on pitkähkö, suorakaiteen muotoinen huntu, jonka helma on hapsutettu. Sama huntu löytyy Vanha Karjalan puvusta. Huntu solmitaan ja kiinnitetään pyöreällä soljella takaraivolle.
Lähde: Kaukonen, 1985, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.
Koko: 34-36, lyhyt
Kansallispuvussa 