Eura sininen

Historia

Euran kansallispuvusta on kaksi versiota. Ensimmäinen, sininen puku, on Theodor Schvindtin kokoama ja se julkaistiin Koti ja Yhteiskunta lehden käsityöliitteessä vuonna 1911 (Kaukonen 1985, 329). Puku oli Kotikutomo Helmi Vuorelman tuotannossa 1900-luvun alkupuolella ja siitä löytyy piirroskuva Vuorelman Kansallispukukuvastosta vuodelta 1938 (sivu 4).  Euran kansallispuvun toisen, punaisen version kokosi Tyyni Vahter vuonna 1935 (Kaukonen 1985, 329). Tämä puku edustaa ensimmäistä versiota ja lienee peräisin 1900-luvun keskivaiheilta.

Puvun osat

Euran sinisen kansallispuvun hame on sinipohjaista villakangasta, joka on raidoitettu keltaisilla, vihreillä ja punaisilla ohuehkoilla raidoilla. Minun puvussani hame on ommeltu liiviin kiinni liivihameeksi. Liiviosa on sinistä villakangasta ja sen etumuksessa on neljä nappia kahdessa rivissä. Paidassa on pieni pystykaulus ja halkio edessä. Pukuun kuuluu puuvillainen esiliina, jossa on sininen pystyraidoitus, mutta minun puvustani tämä puuttuu. Puvun kanssa käytetään soikeaa hopeasolkea.

Euran vanhempaan kansallispukuun ei kuulu omaa päähinettä. Kuvassa päässäni on yleistykkimyssy, sillä nykytiedon mukaan 1800-luvun naiset peittivät aina päänsä päähineellä. Tytöt käyttänevät nauhoja.

Lähde: Satakuntalaisia kansallispukuja, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Euran kansallispuku Eura national costume Eura folkdräkt

Koko: 34/36