Historia
Rantalakeuden kansallispuku on uusimpia suomalaisia kansallispukujamme, se valmistui vuonna 2000. Se koottiin kansallipukuraadin ja tutkija Pirkko Sihvon toimesta. Oma pukuni on ensimmäisiä Rantalakeuden pukuja, joita ryhdyttiin valmistamaan vuonna 2000. Puku jäi aikoinaan kesken ja viimeistelin keskeneräiset osat sekä ompelin puuttuvat osat vuonna 2022.
Puvun osat
Rantalakeuden pukuun kuuluva hame on mustaa tai vadelmanpunaista villapalttinaa eli kamlottia ja sen takaosassa on vetopoimutuksia. Takaosa korostuu myös röijyn runsaiden laskoskörttien myötä. Röijy ommellaan floretista tai kamlotista ja se voi olla musta tai vadelmanpunainen. Röijy suljetaan hiusneulalla edestä. Esiliinan osalta vaihtoehtoja on kolme. Kuvissa näkyvä kudotun sinipohjaisen, silkkipystyraitaisen esiliinan kangas on sama kuin Loimaan kansallispuvussa. Esiliina voi olla myös kukallinen painokankainen tai valkea pellavapalttinainen. Puolipellavainen paita jää muiden osien alle ja on malliltaan yksinkertainen. Huivina käytetään silkkihuivia tai pellavapalttinasta ommeltua huivia. Korua tähän pukuun ei kuulu.
Aikuisen naisen päähine on kermanvalkealla silkillä päällystetty tykkimyssy, joka on kirjottu samanvärisellä silkkilangalla. Kirjonnan kuvio on kolmiulotteinen solmupistoista johtuen. Työläimpiä tykkimyssyjä, joita olen valmistanut! Tykkipitsi ohutta pellavabatistia, joka on pliseerattu kruskaavelilla ohuille laskoksille. Toinen vaihtoehto on käyttää nyplättyä frimodiglai-pitsiä. Tytöillä on päässään punaiset nauhat.
Sukat voivat olla joko punaiset tai vihreät.
Lähde: http://www.kansallispuvut.fi/puvut/rantalakeus_np.htm










Koko: 36 / 38