Karjaa / Karis

Historia

Karjaan (Karis) kansallispuku kuuluu suomenruotsalaisiin kansallispukuihimme. Sen historia ulottuu 1920-luvulle, jolloin Einar Öhman ryhtyi tutkimaan alueen 1800-luvun vaateperintöä ( Finlandsvenska Dräktboken, 90). Puku julkaistiin 1920-luvulla, mutta mm. sukkien väristä (harmaat vai punaiset) keskusteltiin vielä seuraavilla vuosikymmenillä.  Karjaan puvusta löytyy todella vähän tietoa, lähinnä Bragen lähteistä. Minun pukuni on vanha, veikkaan n. 1950-luvulta. Sen alkuperästä ei ole tietoa, mutta edellinen omistaja on ostanut sen 2000-luvulla raaseporilaiselta romukauppiaalta.

Puvun osat

Karjaan kansallispuvun hamekankaan pohjavärinä on harmaa ja se on raidoitettu ohuilla vihreillä, punaisilla, violeteilla, mustilla ja valkeilla raidoilla. Liivi on samaa kangasta kuin hame. Liivi nyöritetään edestä, minun liivissäni oli vaalea nyöri, mutta vaihdoin sen punaiseksi Bragen mallin mukaan. Pukuun kuuluu koristeellinen paita, jossa on punaisella ja valkealla kirjottuja ruusukuvioita. Minun puvussani on yksinkertainen teollinen Vuorelman paita, jospa joskus löydän sen alkuperäisen.  Esiliina on vihreää silkkiä tai villaa ja sen alareunassa on punainen raita. Esiliinan nauhana on pirtanauha. Pukuun kuuluisi myös punainen, mustalla nauhalla reunustettu, kirjottu tasku. Karjaan puvun kanssa käytetään silkkistä tai villaista kukkahuivia, joka kiinnitetään edestä hopeaneulalla.

Aikuisen naisen päähine on tykkimyssy, jonka silkki voi olla punainen, viininpunainen, vihreä, musta, harmaa tai luonnonvalkea.

Lähde: Finlandssvenska dräktboken, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 36/38