Perniön muinaispuku

Muinaispuku ei kansallispuku vaan arkeologisiin hautalöytöihin perustuva, viikinki- tai ristiretkiajan asun ennallistus. Ensimmäiset suomalaiset arkeologiset kaivaukset suoritettiin 1880-luvulla. Hautalöytöjen perusteella alkoi muinaispukujen suunnittelu Theodor Schvindtin johdolla. Ensimmäiset muinaispuvut valmistettiin esiintymisasuiksi ja niiden suunnittelussa tehtiin kompromisseja (esim. Perniön ja Tuukkalan puvut). Nykyisten tarkempien arkeologisten tutkimusten avulla on pystytty kokoamaan yhä paremmin esikuvia vastaavia pukuja (esim. Kaarinan ja Mikkelin seudun puvut).

Historia

Valtionarkeologi Hjalmar Appelgren-Kivalo löysi Perniöstä ristiretkiajan hautoja vuonna 1893 ja julkaisi hautalöydöt vuonna 1907. Vuonna 1925 teetettiin Kansallismuseon näyttelyyn Perniön hautaan 6 perustuva Perniön muinaispuku juhlistamaan pohjoismaista arkeologikongressia. 1940-luvulta alkaen Perniön pukua ryhdyttiin ompelemaan juhlavaatteeksi. (Luoma 2003, 19.)

Minun pukuni on peräisin 1970-luvulta ja aikakautensa ihanteiden mukainen. Se on kapea ja niukka, vaippa on pienehkö.

Puvun osat

Perniön muinaispuvun hame on punaista villakangasta. Hameen pään- ja kädentiet sekä helma on reunustettu lautanauhalla. Esiliina ja vaippa ovat valkeaa villakangasta. Esiliina on koristeltu spiraalikoristein ja sidotaan vyötärölle lautanauhalla, joka on samanlaista kuin hameessa. Vaippa eli viitta on koristeltu pronssispiraalein ja sen päissä on pronssispiraaleilla lautanauhat sekä ristikkokoriste, jossa on myös pronssispiraaleita. Vaipassa on pitkät hapsut. Paita on luonnonvalkoista villaa.

Perniön puvun korustoon kuuluu:

  1. Kolme pronssista hevosenkenkäsolkea hameen ja paidan halkion kiinnittämiseen.
  2. Hopealevyriipus, joka roikkuu rinnuksilla.
  3. Puukko ja puukontuppi sekä korvalusikka, jotka ripustetaan vyötärölle.

Pukuun kuuluu otsakoriste, joka koostuu villalankapalmikkoihin pujotetuista pronssispiraaleista. Käytän itse puvun kanssa suurhuntua, joka on aikakauden naisten päähine.

Lähde: Luoma 2003, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Ei vuokrattavissa.