
Olen taustaltani taidehistorioitsija ja harrastanut koko elämäni käsitöitä. Viime vuosina olen kiinnostunut erityisesti perinnekäsitöiden tekemisestä, mm. kehräämisestä, kasvivärjäämisestä ja nypläämisestä. Oman kansallispuvun ompelun aloitin 2000-luvun alussa ja lähes 15 vuoden tauon jälkeen palasin teeman pariin.
Aloitin kansallispukujen keräilyn täytettyäni 40 vuotta loppuvuodesta 2015. Huomasin, että käytettyjä kansallispukuja saa todella edullisesti verkkomarkkinoilla ja kirpputoreilla. Päätin olla vaihtamatta maasturiani uudempaan ja käyttää rahani paljon mielenkiintoisempaan aiheeseen! Keräilyharrastuksessa pystyn yhdistämään osaamistani ja intohimoani.
Historioitsijana minua kiinnostaa erityisesti aikakauden vaikutus kansallispukuun, esim. tämän päivän ihanteet ovat kovin erilaiset kuin vaikka 1960-luvulla. Kokoelmaani kuuluu pukuja 1890-luvulta 2000-luvulle. Puvuissani näkyy eletty elämä ja osaan liittyy upeita tarinoitakin.
Tällä hetkellä, syyskuussa 2020, kokoelmassani on yli 200 pukua. Suurin osa puvuista on suomalaisia, mutta mukana on myös mm. ruotsalaisia ja saksalaisia pukuja. Tällä sivustolla esittelen pukujani lyhyiden esittelytekstien ja yksityiskohtaisten kuvien avulla.
Jos haluat lisätietoa – tai vaikka nähdä jonkun puvuistani ihan livenä, otathan yhteyttä: kansallispuvussa @ gmail.com. Pukuni ja niiden osat ovat myös vuokrattavissa.
Jyskässä 15.9.2020
Mari Varonen
Keräilyharrastukseni mediassa
Huom! Linkkien toimivuutta ei ole säännöllisesti tarkastettu.

Kansallispukujen keräilyä kuin viimeistä päivää. Tekstiiliopettajalehti 4/2017.
Keräilijällä on Suomen suurin kokoelma. Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liite 6-7/2017.
Kansallispuku muuntuu monipuoliseen käyttöön. Karjala-lehti 10.8.2017.
”Käytän pukujani jopa arkena.” Antiikki ja Design 9/2017. Yksi aukeama.
Tano takaraivolle ja ihmisten ilmoille. Kotiliesi 25/2017, s. 40-47.
Asiantuntija haluaa innostaa kansallispukuihin. RadioRockin haastattelu 24.11.2017
Kansallispukua pitää käyttää, eikä vain säilyttää kaapissa. EL-Sanomat 1/2018, s. 24-25.
Pienet, suuret unelmamme. Anna 22.2.2018, s. 27.
Haastattelussa kansallispukufriikki Mari Varonen, Efter Nio 26.2.2018 (tv-tallenne, Yle Areena).
Kansallispukuja postimerkeissä. Blogiartikkeli Postin www-sivuilla 13.7.2018.
Kansallispukuaarre on löytynyt. Blogiartikkeli Postin www-sivuilla 5.10.2018.
Kansallispukujen uusi elämä. Merikarvia-lehti 17.1.2019, s. 8.
Rohkea pukeutuu kansallispukuun. Iltasanomat 21.1.2019, s. 18-19.
Vähäpukeinen kansallispukukalenteri sai aikaan kohun. Ilta-Sanomat 22.1.2019.
Himoitut helmet – Kansallispukukeräilijän kokoelmasta
Näyttely esillä Kujalla 10.5.–27.10.2019. Suomen käsityön museo.
Kokoelman helmiä. Keskisuomalainen 21.5.2019, s. 25.
World of TRE, Liisa Jokinen, 2019. Live like a Finn. National Costumes. WSOY. ISBN: 9789510438169.
Miss Suomi -kisat kansallispuvuissa. Keskisuomalainen 4.10.2019, s. 47.
Tutustu Taito-Finlandia 2019 -finalisteihin. Suomen Kädentaidot 30.10.2019.
Iloisesti kansallispuvussa. Taito 1 / 2020.
Sisulla ja sydämellä. Kotivinkki 17.6.2020, s. 16-22.
Pönötys saa riittää. Kouvolan Sanomat 6.9.2020, Sunnuntai-liite B2-3.
Kun Mari Varonen lenkitti koiriaan kansallispuvussa, pyöräilijä ajoi tuijottaessaan ojaan. Itä-Savo 7.9.2020. Vain tilaajille.
Pönötys saa riittää. Keskisuomalainen 16.9.2020, 26-27.
Det våras för folkdräkten. Kuriren 2/2021.
Menneet tapahtumat
Himoitut helmet – Kansallispukukeräilijän kokoelmasta
Suomen käsityön museon Kujalla Jyväskylässä toteutettiin näyttely kokoelmani helmistä 10.5.-27.10.2019.
Näyttelyyn liittyy kuukausittaisia tapahtumia:
25.5.2019 Näyttelyn avajaiset, Suomen käsityön museo
13.6.2019 Museon syntymäpäivät, Suomen käsityön museo
6.7.2019 Kansallispuku-catwalk, Jyväskylän kesän katuohjelma, Jyväskylän kävelykatu
3.8.2019 klo 12.00 Yleisöopastus Himoitut helmet -näyttelyyn, Suomen käsityön museo & kansallispukutuuletuspiknik, Kirkkopuisto, Jyväskylä
5.10.2019 Kansallispuvun juhlapäivä, Suomen käsityön museo
Kansallispuvussa-roadshow 2017

Vuonna 2017 esittelimme kokoelmani pukuja osana Kansallispuvussa-roadshowta. Lue lisää tästä Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan kuuluvasta tapahtumasta Roadshow-sivulla.