Helsingin pitäjä / Helsinge

Historia

Helsingin pitäjän kansallispuku kuuluu suomenruotsalaisiin kansallispukuihimme. Se täydennettiin ja koottiin 1920-luvulla Bragen toimesta Yngvar Heikelin työn perusteella. Oma Helsingin pitäjän pukuni on ostettu 1930-luvulla Bragen liikkeestä Helsingistä. Puku on jo silloin myyty käytettynä, joten se on valmistettu 1920-1930-luvulla.

Puvun osat

Helsingin pitäjän kansallispuvun hame on pohjaväriltään musta. Helmassa on leveitä vaakaraitoja punaisella, keltaisella ja sinisellä. Hameessa on leveät laskokset. Paidassa on leveähköt hihat ja poimutuksia olalla & pääntien reunassa. Kaulus on pysty ja paita on napitettu edestä. Mustan, silkkisen esiliinan helmassa on pitkät silkkihapsut. Tasku on mustaa villakangasta ja siinä on leikekirjontakuvioita, joiden pohjana on punaista, keltaista ja sinistä villakangasta. Hartiahuivi voi olla joko silkkiä tai valko- tai mustapohjainen kukikas villahuivi, minun puvussani se on valkopohjainen.

Aikuisten naisten päähine on tykkimyssy, jonka koppa on päällystetty mustalla silkillä. Silkki voisi olla myös punainen, sininen tai luonnonvalkea. Silkki on koristeltu värikkäällä kasviaiheisella kirjonnalla.

Lähde: Finlandssvenska dräktboken, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 36/38