Koillismaa

Historia

Koillismaan kansallispuvun suunnitteli Toini-Inkeri Kaukonen vuonna 1962 Koillismaan pitäjien kansallispukutoimikunnan tilauksesta (Malvalehto 1997). Minun pukuni on ammattilaisompelijan valmistama 1980-luvulta.

Puvun osat

Sinipohjaisessa hameessa on punaisia, vihreitä ja valkoisia raitoja. Sininen, pitkä villakangasliivi on reunustettu vihreällä kankaalla. Liivi suljetaan lehtiä muistuttavilla koristesolkipareilla. Paidan pystykauluksessa ja rannekkeissa sekä esiliinassa on värikästä varsipistokoristelua. Tasku koostuu hamekankaasta ja vihreästä kankaasta, taskun pirtanauhassa on poimittu lohenpyrstöpolvekekuvio. Avain roikkuu koukussa vyötäröllä ja paidan solkena on lehtiriipuksin koristeltu solki. Yksinkertainen röijy on luonnonvalkoista villatoimikasta ja sen koristeena on sama lohenpyrstöpirtanauha. Minun röijyssäni ei ole vuorta, vuori voisi olla pellavaa.

Aikuisen naisen päähine on tykkimyssy, jonka koppa on päällystetty tummansinisellä silkillä. Tykkipitsin tulisi olla nyplätty raumanpitsi tai kaksinkertainen tylli. Minulla on kaksi tykkimyssyä, toisessa alkuperäinen pitsi on tehdaspitsiä ja toisessa geometrisesti kirjailtua tyllipitsiä. Tytöt käyttävät joko taskusta tuttua pirtanauhaa tai tummansinisiä silkkinauhoja.

Lähde: Kaukonen, 1985 & Malvalehto, 1997, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 36

Liivi: ry 92, vy 80
Hame: vy 72, pituus 83